Kun aikoinaan opiskelin sosiaalialaa, muistan tavanneeni nuoren tytön, joka liikkumisen rajoituksistaan huolimatta eli täyttä elämää. Hän opetti alan opiskelijoita katsomaan kaupunkia, palveluita ja liikkumisen esteitä vammaisen silmin. Hän kutsui myös minut katsomaan tanssiharjoituksiaan, koska itsekin harrastin silloin tanssia. Hän yllätti minut täysin esityksellään. Hänen tanssinsa sisälsi osioita pyörätuolilla ja lattialla ilman. Hän ilmaisi itseään taitavasti ja nautti esiintymisestä. Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki se sanoma, jonka hän halusi kappaleellaan jättää katsojien mieleen. Hän nimittäin tanssi Levottomat jalat -kappaleen tahtiin. Viesti oli selvä minulle –  minä elän täyttä elämää vammastani huolimatta.

Vammaisten oikeudet ovat ottamassa pientä harppausta eteenpäin, kun YK:n vammaissopimus voidaan pian ratifioida. Sopimuksen on ratifioinut tähän mennessä jo yli 150 maata, ja Suomikin on sen allekirjoittanut jo vuonna 2007. Ratifiointi ei ole ollut kuitenkaan mahdollista ennen kuin kehitysvammalaki on muutettu sopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Kehitysvammalakia koskeva mietintö on juuri valmistunut eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja uudistukset parantavat erityishuollossa olevien kehitysvammaisten henkilöiden oikeusturvaa. Esityksessä korostetaan kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden toteutumista ja tavoitteena on myös vähentää erilaisten rajoitustoimenpiteiden käyttöä.

YK:n vammaisten yleissopimus on historiallinen saavutus ja se tuo vammaisten henkilöiden oikeudet aivan uudenlaiseen keskusteluun. Vammaisia ei tule nähdä enää muiden ihmisten hoivatoimenpiteiden kohteina, vaan yhteiskunnan aktiivisina toimijoina, joilla on vahva itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin asioihin entistä enemmän. On tärkeää pitää huolta siitä, että tästä lähin esimerkiksi vammaisjärjestöjä kuullaankin aiempaa tarkemmalla korvalla vammaisten elämää koskevassa lainvalmistelussa ja heidät otetaan mukaan erilaisiin työryhmiin.

Nykyhallitus päätti toimia toisin tehdessään ensin linjauksen vammaispalveluille asetettavasta 75 vuoden ikärajasta, ja sanomalla vasta sen jälkeen että ollaan valmiita kuulemaan asiasta vammaisjärjestöjä. 75 vuoden ikärajaa ei voi perustella millään muulla tavalla kuin kuntien tehtävien karsimisella ja säästötavoitteilla. Vammaislainsäädännön kokonaisuudistuksen valmistelussa linjausta ei ole tehty, mutta sinne se ollaan nyt tuomassa. Siis 75 vuoden iän jälkeen vammainen henkilö siirtyisi vanhuspalvelujen piiriin.

Vammainen henkilö tarvitsee vanhetessaan kyllä vanhustyön palveluita, mutta myös vammaispalvelujen mukaisia erityispalveluita. Esimerkiksi Suomen kuurosokeat toteavat, että kaksoisaistivamma aiheuttaa vakavia vaikeuksia tiedonsaantiin, kommunikaatioon, liikkumiseen ja päivittäisiin arkisiin toimintoihin. Seurannaisvaikutustensa vuoksi, yhteiskunnan tarjoamat kompensoivat palvelut ovat ehdoton edellytys ihmisarvoiseen elämään. Käytännössä tarvitaan esimerkiksi henkilökohtaista apua, erilaisia apuvälineitä ja apuohjelmia, laadukasta kaksoisaistivamman huomioivaa tulkkauspalvelua ja kommunikaatiotaitoista palveluasumista eri muodoissaan. Tarkka ikäraja on pahimmillaan käytännössä oletus, että vammaa ei enää 75 ikävuoden jälkeen ole. Aikaisemmin saatuja palveluita on siis anottava uudelleen kaikkien tarvittavien tositteiden kera. Pahimmillaan määrärahat ovat tiukilla tai loppu, jolloin palveluja ei voida myöntää.

Esitys 75 vuoden ikärajasta asettaisi vammaiset vanhukset myös taloudellisesti entistä tiukemmalle. Osa heistä ei ole vammansa vuoksi voinut kerryttää esimerkiksi työeläkettä. Nyt ikäänkuin oletetaan, että 75 vuoden jälkeen vammaisen taloudellinen tilanne kohenee, ja näin hän pystyy maksamaan aikaisempaa korkeampia maksuja saamistaan palveluita. Oletus on epärealistinen, kuten koko ikärajan tuoma säästötavoitekin.

Tapasin opiskeluaikani minuun vaikuttaneen nuoren naisen aivan sattumalta 15 vuotta myöhemmin Porissa CP-liiton liittokokouksessa, jossa muistelin tanssiesitystä. Kokouksessa keskustelin myös monen ikääntyvän vammaisen kanssa, jotka olivat ihmeissään miten heille tulevaisuudessa käy. Rohkaisin jokaista kertomaan oman elämäntarinansa päättäjille. Tarinoilla arjesta on nimittäin valtava voima. Jos pääministeri kuultuaan kahta kätilöä oli valmis muuttamaan työaikalainsäädäntöä, niin nyt on tuhansien vammaisten ja heidän puolustajiensa aika viedä oma viestinsä ja tarinansa perhe- ja peruspalveluministerille vammaisten vanhusten arjesta. Suomella on oltava varaa huolehtia kaikkein heikoimmistaan myös tulevaisuudessa.

Kristiina Salonen, kansanedustaja